Peräkärrystä nokkarärryyn
Vaikka osoite on Grand Rue -Iso katu, niin sen leveydessä ei ole hurraamista.
Peräkärryn olin jättänyt Hotelli Carinan parkkipaikalle. Autoni oli täynnä muuttotavaroita, joten se pitäisi tyhjentää ensin. Peräkärrystä otin mukaan vain nokkakärryt.
Viimeksi olin ollut paikan päällä talossani kuukausi aikaisemmin.
Sisään astuessani huomasin tehneeni virheen, koska olin olettanut, että etelässä ei tule kylmää.
Sähköppatterit olin asettanut liian alhaisille lämpötiloille. Alakerran osassa tuntui kostealta ja yläkerran kerrokset olivat kylmiä. Kaikki muuten näytti olevan hyvin. Lisäsin pattereihin lämpöä joka kerroksessa ja sytytin pelleteillä toimivan kaminan.
Auto oli pitänyt jättää kylän alussa olevalle pienelle 10 autoa mahtuvalle pysäköintipaikalle. Sieltä oli taloon matkaa noin 100 metriä. Olin aikaisemmin arvioinut kadun leveyden ja päätynyt jättämään auto parkkiin. Auton sivupeilit sekä erilliset ulkonevat osat halusin säilyttää ehjinä. Katselin parkkipaikalla muutamia hyvin naarmuisia autoja, joissa yhdessä jopa sivupeili roikkui heikosti teippien avulla. Pysyin päätöksessäni.
Perjantai aamun muuttourakka alkoi auton tyhjennyksellä. Kadulla tapaamani kulkijat tervehtivät ja joku tarjosi apuaankin. Nokka kärryihin mahtui 2-3 laatikkoa kerrallaan. Jo auton tyhjentäminen antoi hyvää liikuntaa monen ajopäivän jälkeen. 5 x 100 metriä talolle ja 100 metriä autoon toi jo kilometrin kävelyn.
Nokkakärryt vuosimalli 2022
Sitten olisikin seuraavan kuorman aika. Maisemat parkkipaikalta ovat aivan huikeat. Noin neljän kilometrin mutkainen kylätie alas päätielle kulkee oliivi-, viini- ja laventelitarhojen reunoilla. Talvellakin oli kaunista vaikka kuivaa. Aurinko paistoi ja innostukseni vain kasvoi. Ajo kylästä Aptin kaupungin toiselle laidalle kesti 15 minuuttia tai hieman enemmän liikenteestä riippuen. Hotellin pihalla lastasin autoni täyteen laatikoita ja kasseja. Matkalla kotiin poikkesin kaupassa ostamassa ruokaa ja pullon sampanjaa.
Päiväni kului edestakaisin kulkiessa nokkakärryjen kanssa sekä ajellessa Saint Martinin de Castillonin ja Aptin välillä. Ilta yhdeksältä olin kulkenut parkkipaikan ja taloni väliä 50 kertaa. Joten olin kävellyt sinä päivänä ainakin 10 kilometriä ja työntänyt ja kantanut noin 500 kiloa tavaraa. Kaikki oli nyt sisällä talossa. Eteisessä, keittiössä ja olohuoneessa oli kapeita käytäviä laatikoiden keskellä. Olin ansainnut jotain syötävää ja lasillisen tai kaksi sampanjaa.
Tammikuussa talolla vietetyn ajan aikana olimme Anun kanssa käyneet Avignonin lähellä sijaitsevassa kauppakeskuksessa. Tämä valtava kauppakeskus sijaitsi 40 kilometrin päässä kylästäni. Sieltä löytyi kaikki mahdollinen, mitä ihminen voi ikinä tarvita. Ikeasta rautakauppaan, valtavia sisustus- ja vaateliikkeitä sekä yksi suosikkini Cultura, jossa kirjat ja askarteluvälineet olivat pääartikkeleita.
Maison du Monde oli aikoinaan Ranskassa asuessani ollut yksi suosikki sisustusliikkeitä. Maison du Monde maailman talot joksi nimen voisi kääntää tarjoaa valtavan määrän huonekaluista astioihin ja kaikkea siltä väliltä. Voit valita ranskalaista, brasilialaista, aasilaista, trooppista tunnelmaa kotiisi. Taloni ruokapöydän tuoleja oli vain neljä joten tarvitsin kaksi lisää. Entinen talon omistaja kertoi ostaneensa tuolit sekä pöydänkin Maison du Mondesta. Tässä minulla ja Anulla oli ollut ainutlaatuinen tilaisuus tutustua lähialueiden tarjontaan. Tammikuussa tein tilauksen kahdesta tuolista, sillä eihän liikkeet enää varastoineet kaikkea. Arvoitukseksi myös jäi olisivatko tuolit muiden kanssa saman sävyisiä.
Tilausta tehdessäni olin jo uudelleen tullut erään ongelman eteen. Minulla ei ollut ranskalaista kännykkänumeroa. Useimpien palveluja tarjovien liikkeiden tai sähkö- ja vesilaitosten tietokonejärjestelmät eivät hyväksyneet ulkomaalaisia puhelinnumeroita. Jo tammikuussa olin todennut, että internetin lisäksi tarvitsin ranskalaisen kännykkänumeron.
Tuolitilaukseni kuitenkin onnistui ilma sähköpostiosoitteella ja tilausta vastaanottavan naisen puhelinnumerolla. Tammikuun aikana sain sähköposteja, että tilaamani tuolit olivat saapuneet. Olin tilatessani ilmoittanut, että tulisin vasta helmikuussa noutamaan tuolini. Yhdessä sähköpostissa kuitenkin mainittiin, että tilaukseni pitäisi hakea mitä pikemmin. Pieni paniikki. Ensin tietenkin vastasin kyseiseen sähköpostiin, joka ilmoitti "no reply" mahdollisuutta. Sitten yritin kaivaa liikkeen yhteystiedoista toista sähköpostiosoitetta. Ei mitään. Löytyi vain asiakaspalvelun puhelinnumero ensin 0800 alkava, joka ei tietenkään toimi, kun soittaa Ranskan ulkopuolelta. Sitten löytyi numero, johon soitin ainakin 10 kertaa ilman, että sain minkäänlaista vastausta monen minuutin odotusten jälkeen. Ainoana keinona oli soittaa ystävilleni Ranskaan ja pyytää heitä soittamaan 0800 alkavaan numeroon ja vahvistaa, että tuolini pysyvät varastossa niin kauan, kuin itse ehdin hakemaan ne.
Lopulta sain tuolini ja kärräsin laatikot kotiin. Kaiken lisäksi tuolit olivat samaa sävyä. Olin pyytänyt Hotellin omistajilta lupaa pitää peräkärryni lauantaiseen saakka hotellin parkissa. Kotimatkalla Avignosta poikkesin noutamaan peräkärryni. Ajellessani mietin mihin voisin kärryni pysäköidä joksikin aikaa Saint Martinin kylässä. Ylimääräiset ja tasaiset ilman ylä- tai alamäkeä olevat pysäköintipaikat olivat vähissä. Päätin ajaa kärryni kylään tien kautta, jossa ei ollut sepentiinimutkia. Eikä tämä kylän toisella laidalla nouseva tie ollut aivan yhtä jyrkkä. Ajaessani kylän reunaa johtavaa tietä tarkkailin mahdollista pysäköinti paikkaa. Löysin sopivan paikan talon seinän vierustalta johon kaikki muutkin olivat pysäköineet autonsa puoliksi jalkakäytävälle. Paikka oli hyvä vaikka ei aivan tasainen, enkä häiritsisi siinä ketään asukasta. Peräkärryn pyörien taakse varmistin jarruiksi mukana kulkeneilla tiiliskivillä, jotta kärryni pysyi paikoillaan. Pieni eturengas poikkittain ja laskin vetotelineen mahdollisimman alas vielä varmuuden vuoksi. Sekä tietenkin aisalukko. Siinä se nyt oli ja jäisi odottamaan palumatkaa Suomeen.
Olin onnistunut tähän saakka kaikessa ja olin kiitollinen.
Kommentit
Lähetä kommentti