Kun osaa ja uskaltaa...
Ei vaan, kun uskaltaa, niin oppii. Talon osto yksin Ranskan Provencen alueella oli todellinen teko, joka vaati uskallusta. Minulla oli ennestään kaikki talon ostoon liittyvät käytännön tiedot, joten luotin niihin. Vastaan tuli kuitenkin öitä, jolloin mietin, meneekö kaikki oikein. Päätyvätkö lähettämäni rahat oikealle tilille? Tuleeko yllätyksiä? Miten saan kaikki omat tavarani perille?
Tammikuussa allekirjoitettu talokauppa oli tehty. Kaupan yhteydessä ostin myös talossa olleet huonekalut. Omasta asunnostani olin jättänyt itselleni kaikki astiat, kirjat, sisustusesineet ja liinavaatteet. Ne oli nyt saatava perille Ranskaan. Tiesin jo etukäteen, että pieneen kylään lähetettävä kuljetus tulisi maksamaan liikaa. Muuttaessani 2015 Ranskasta Suomeen minulle selvisi kuinka hankalaa oli löytää sopiva kuljetus, jotta tavaroitani ei vaihdella rekasta toiseen ja lopulta pienempään kuljetusvälineeseen. Kuorma-autolla kuljetus oli tullut kalliiksi. Ensimmäisen osan omista tavaroistani kuljetin Ranskasta Turkuun peräkärryllä. Ajoin ensin peräkärryni Turusta Ranskaan. Nyt tulisin tekemään samoin vain toisin päin.
Olin myynyt peräkärryni muutama vuosi sitten. Harkitsin erilaisia mahdollisuuksia. Vuokrausta, käytetyn ostoa, mutta lopulta päädyin uuden ostoon. Ensinnäkin vaadin kärryltä tilaa, kestävyyttä, hyvää kuntoa, uusia renkaita. Yllätyin käytettyjen peräkärryjen hintaan ja löysinkin halvemman aivan uutena.
Olin arvioinut auton takaosan ja peräkärryn tilan ja pakannut tavarani sen mukaisesti.
Lähtöpäivänä kaksi ystävääni auttoivat minua pakkaamaan sekä autoni, että kärryni.
Kaikkein painavammat tavarat autoon, jotta se ei olisi liian kevyt. Sitten peräkärryn etuosan pohjalle painavimmat laatikot, keventäen taakkaa peräosassa. Päälle kyvyimmät laatikot, kassit ja muut paketit. Auton vetokoukun sähköjärjestelmän olin tarkistanut muutama päivä aikaisemmin. Kaikki valot toimivat, renkaiden ilman paine oikea ja kaikki valmista. minua kuitenkin jännitti.
Joitakin tavaroita piti jättää pois kyydistä. Kiinnitysliinat pitäisivät kuorman kasassa. Kuomua saimme sovitella jonkin aikaa, jotta se asettui tavarakasan päälle, niin ettei mitään jäänyt kärryn reunojen ja kuomun väliin. Kaikki mahdolliset kärryn ja kuomunkiinitykset varmistin lukoilla. Mukaan lähti myös aisalukko ja muutama tiiliskivi. Lähtö illalla 29.1. laivalla Turusta Tukholmaan.
Olo tuntui hieman pieneltä
Aamulla Tukholmassa ajo aamuruuhkassa kohti etelää suuntautuvaa moottoritietä. Autoni navigaattori ei ihan aina ole ajantasalla kaikesta, joten alusta saakka käytin puhelimeni kartat sovellutusta. Etelään kulkeva moottoritie ei maanantai aamuna ollut ruuhkainen. Ajellessani, miten missä olisin seuraavan yön. Lastissani oli osa elämäni varrella kerättyä tavaraa, jonka halusin pitää turvassa. Olin vakuuttanut kuljetukseni. Toisinaan kuulee miten huoltoasemien parkkipaikoilta häviää kaikenlaista sillä aikaa, kun itse nauttii lounaasta. Toinen mikä jännitti matkan aikana oli, uskaltaisinko ajaa loput 4 kilometriä jyrkkää kapeaa tietä serpentiini kurvien kera perille Saint Martin de Castilloniin painava peräkärry koukussa. Olin jopa nähnyt painajaista, jossa auto kärryn kanssa lähti noustessa tietä luisumaan takapakkia. Päätin kuitenkin olla liikaa miettimättä asiaa. Totesin löytäväni ratkaisun ennen perille saapumista.
Malmön jälkeen matka kohti Tanskaa. Muutaman kilometrin upea silta-tunneli yhdistelmä vie ajoneuvot hetkessä Ruotsista Tanskaan. Ajo ei kuitenkaan ole halpaa. Ruotsin puolella maksettava siltatulli maksaa noin sadan euron verran. Polttoaine Ruotsissa aikalailla samoissa hinnoissa, kuin Suomessakin. Tanskassa viivyin vain 160 kilometriä ajetun matkan verran. Rödbystä lähtee autolauttoja Puttagerdeniin säännöllisesti. Tuuli oli koko päivän ollut aika voimakasta ja se oli hieman hidastanut kulkuani. Autolautalla pitkän ajomatkan jälkeen jaloittelu aalloilla keinuvalla lautalla tuntui epämielyttävältä. Olin päivän mittaan pitänyt taukoja huoltoasemilla. Rödbyn satamassa odotellessa lautalle ajoa varasin Lyypekistä hyvän hotellin. Kerran aikasemmin automatkalla olin yöpynyt samassa hotellissa, koska siellä olisi turvallinen parkkihalli. Noin tunnin keikkuva matka maksoi 114 euroa. Aivan karsea hinta verrattuna Turku-Tukholma matkan hintaan.
Ilta oli jo hämärtynyt saapuessani Puttgardeniin. Viimeiset vajaan kolmen tunnin matkan aikana oli jo pimeää. Hotelli Radisson sijaitsi Lyybekin vanhan kaupungin laidalla joen varrella. Siellä parkkihallin turvassa auto ja peräkärry toipuivat ensimmäisestä taipaleesta. Minä puolestani sukelsin lämpimän suihkun jälkeen muhkean peiton alle katselemaan hetkeksi TV:tä ennen nukahtamista.
Hotelli Lyypekissä
Runsaan saksalaisen aamiaisen jälkeen lähtö parkkihallista sujui vaivatta. Polttoainetta kadunvarrelta ja navigaattori kohti Ranskaa. En vielä tiennyt missä seuraavan yöni viettäisin. En mielellään halunnut ajaa pimeän aikaan. Tammikuun lopulla ilta saapui nopeasti. Ilma oli pilvinen ja tankatessa autoa alkoi sade. Sadetta oli luvassa koko maahan. Saksan moottoritiet ovat tavarankuljetus reittejä etelä ja pohjois, itä ja länsi euroopan välillä. Ei mikään ihanteellinen ajokokemus. Toisinaan ensimmäinen kaista oikealla pelkkiä rekkoja, joita sitten nopeimmat ohittavat keskikaistalla minun ja muiden autojen seassa. Vasemman puoleisella ohituskaistalla huristaa vähän väliä autoja noin 150-180 kilometrin tuntivauhdilla. Silloin tiedät olevasi autobahnalla. Katsoessasi tausta peiliin ketään ei ole näkyvissä ja hetkessä joku hurahtaa ohi vasemmalta samaan aikaan oikealta rekka pyrkii samalle kaistalle kanssasi ohittamaan toista rekkaa. Sitten vielä sade ja kaikki se rekoista lentävä sadevesi ryöppyy auton päälle.
Huoltoasemalta ostin suurikokoisen mukin lattea. Olin autoni kanssa pysähtynyt lähemmäs rekkoja sekä muita suurempia kulkuneuvoja. Minulla oli evästä mukana ja päätin istua autossa ja nauttia kahvini. Sade oli hieman rauhoittunut. Olin juuri asettamassa pahvista täynnä lattea sisältävää pahvimukia autossa tarkoitetulle mukitelineelle, kun käteeni jäi vain mukin pahvinen kanssi. Latte levisi ajajan penkille ja hävisi penkin ja selkänojan väliin. Ups! Mitä nyt? Mukana oli talouspaperi rulla ja yritin paperin avulla kuivattaa penkkiä mahdollisimman paljon. Tarkistin penkin takana olevat tavarat, mutta penkki tuntui imaisseen kahvini. Jatkossa ajelin talouspaperia penkillä ja minä istuin muovipussin päällä.
Liikenne oli tiheää koko päivän. Jossain vaiheessa, kun korkeutta merenpinnasta tuli lisää alkoi pelloilla näkyä lunta. Rekkoja seisoi jonossa vastaan tulevan liikenteen puolella muutaman kilometrin ajan samalla, kuin muut ajoneuvot matelivat hiljalleen. Onneksi menosuuntani liikenne sujui kohtuullisesti. Alkoi olla työssäkäyvien kotiinpaluun aika. Välttelin alamäkeä ajellessani jäämästä kahden rekan väliin. Sillä jos jostain syystä edessä oleva rekka joutuisi jarruttamaan äkisti en luottanut siihen, että takana oleva rekka pystyisi samaan. Tankatessani pidin samalla taukoa ja toivoin pääseväni pois Saksan puolelta. Olin varmaan nähnyt yhden päivän aikana tiellä ja lepopaikoissa yhteensä ainakin 2000 rekkaa. Tarkistin mahdollisia kaupunkeja heti Ranskan rajan tuntumassa. Metz, se ihan tuttu kaupunki. Tutkiskelin kaupungin laidalla olevia hotelleja, jonne olisi helppo ajomatka moottoritieltä. Messualueiden lähellä on aina hyviä hotelleja kunnon parkkipaikoilla. Niinpä varasin taas booking.com kautta hotellin. Ajo-ohjeet navigaattoriin ja kohti Ranskaa. Rentouttava lämmin suihku tilavassa hotellihuoneessa ja 24h parkkipaikan vartiointi rauhoitti hektisen päivän jälkeen. Kaiken lisäksi TV: stä tuli yksi osa ranskalaista lempi sarjaani.
Joka ilta aisalukolla varmistin peräkärryn ja koukun yhteen.
Ranskalaisen hotellin aamiainen oli kyllä saksalaista kehnompi. Heti aamulla päätin, että katsoisin kuinka pitkälle ajomatkani etenisi päivän aikana. Ensinnäkään kaikella lastillani, en voinut pitää kiirettä. Pitäisin kyllä huolta, että seuraavan latten ostaisin suoraan omaan termosmukiini, jossa oli kierrekansi. Hotellin parkkipaikalla talouspapereiden vaihto, sillä auton penkki oli vieläkin kostea. Viileässä autossa en uskaltanut käyttää penkin lämmittäjää. En kaivannut sähköistä iskua takamukseen enkä auton sähköjärjestelmän oikosulkua. Aamun ensimmäinen moottoritie osuus Dijonin alueelle sujui rauhallisesti. Liikkenne sujui verkkaasti. Tankatessani Dijon lähellä olevassa moottoritien pysähdys alueella ostin mukaani evästä. Ranskassa on tyypillistä myydä lähialuieiden tuotteita huoltoasemien myymälöissä. Dijonin lähistöllä kun oltiin, niin osa kaupasta oli täynnä Dijonin sinappi tuotteita erilaisissa pakkauksissa.
Ranskalaisen Dijon sinapin tarjontaa
Jossain vaiheessa päivää liikkenne vilkastui vaihtaessani moottoritie osuutta. Rekkojen rekisterikilvistä huomasin itä euroopan rekkojen vähentyneen ja tilalle oli tullut espanja sekä portugalilaisia rekkoja ranskalaisten sekaan. Aurinko paistoi ja olin jo näin pitkällä. Lyoniin saapuessa aina sama juttu. Moottoritie kulkee Rhone joen reunaa seuraten ja Lyonissa on tunnelli, johon monet tiet yhtyvät juuri ennen tunnelin suuta. Onneksi ei vielä ollut hiihtoloman alku. Oli torstai ja lauantaina alkaisi hiihtolomat. Lomien mukana kansanvaellus alpeille. Ranskassa suurin osa loma ruuhkista keskittyy lauantai päiville. Majoituspaikat tarjovat paketteja lauantaista lauantaihin, joten kaikki lomalaiset ovat yhtä aikaa liikkeellä. Toisinaan Lyonin kautta kulkeva moottoritien tunneli osuus jumittuu tunneiksi kestävään ruuhkaan.
Lyonin jälkeen alkoi tuntua pikkuhiljaa, että olin saapumassa etelään. Aurinko paistoi ja iltapäivän ruuhkat toivat lisää liikennettä. Eri tie osuuksilla oli tullit. Piti vain tarkkailla, että ajoi oikealle portille, joka oli tarkoitettu korttimaksuja varten.
Kahvi termosmukissa turvallisesti nauttiessani quiche lorraine piiraan palasta tutkiskelin seuraavaa yöpymis mahdollisuutta. Ajomatkani aikana olin miettinyt mahdollisuutta jättää peräkärryni Apt nimiseen kaupunkiin, johon ajattelin pysähtyä yöksi. Siitä olisi aamulla vain 15 kulometriä matkaa Saint Martiniin. En edes yrittäisi ajaa sinne yöksi. Tutkin hotelli tarjontaa. Löysin Hotellin Carinan Avignonista Aptiin johtavan tien varrelta kuitenkin lähellä Aptin kaupunkia. Varaus ja osoite navigaattoriin. Viimeiset 40 minuuttia ajomatkaa kulki maantietä pitkin. Ajoin suurimman osan sallittua nopeutta, mutta työstä palaavat autoilijat tuntuivat hermostuvan hidasteluuni. Todistin mitä tyhmempiä ohituksia ja täpärä tilanteita. Navigaattori ohjasi minut päätien oikealle puolelle, jossa hotellin piti olla. Itse kuitenkin oletin hotellin olevan päätien vasemmalla puolella. Pimeässä yritin löytää mahdollista hotellia, mutta löysinkin itseni pöyräilijöille tarkoitetulla tiellä. Sen reunalla oli omakotitaloja, mutta ei hotellia. Jatkaessani eksyneenä pimeällä ja kapealla tiellä löysin levennyksen, jossa mahduin kääntymään takaisin sinne mistä olin tullut. Etsin puhelimesta hotellin numeron ja soitin sinne. Ystävällinen rouva neuvoi minulle miten pääsisin perille. 10 minuuttia myöhemmin pysäköin autoni kärryineen laajalle pysäköintialueelle aivan hotellin viereen.
Olin saapunut perille. Tai ei nyt ihan… Miten muutto jatkuu?
Opin, että kyllä pärjään ja osaan.
Turvallisesti perillä Aptissa Hotelli Carinan pihassa
Kommentit
Lähetä kommentti