Uusia tuttavuuksia

 

 

Tammikuussa tapasin ensimmäisen kerran Madamen, joka asuu parkkipaikan laidalla olevassa talossa. Olimme Anun kanssa tulossa kävellen parkkipaikalta talolleni, kun pysähdyimme Grand rueltä lähtevän pienen kujan kohdalle. Tarkoitukseni oli vain ottaa kuva Olive nimisestä kujasta, joka lähti alas talon kulmalta. Samalla hetkellä yläpuolellani, joku heilutti liinaa ikkunasta ja kysyi ”qui est la?” ”Kuka siellä on?”. Sanoin madamelle päivää ja kerroin olevani uusi tulokas kylään. Ystävällisen tuntuinen minua noin 10 vuotta vanhempi rouva nojautui ulos ikkunasta toivotti minut tervetulleeksi. 

Seuraavan kerran tapasin saman madamen helmikuun alussa. Olin silloin kuljettamassa nokkakärryillä muuttotavaroitani. Madame kysyi, jos tarvitsin apua ja ystävällisesti kerroin pärjääväni.

Oikealla Madame Francoisen talon kulma

                                          Madamen talon päädyssä kaunis metalli risti

Viikon aikana tutustuin madameen hieman paremmin. Ryhdikäs, solakka ja tyylikkästi puettu ja meikattu rouva, joka asuu pysäköintipaikan viereisessä talossa. Talo on nimeltään ”La Maison de Commanderie” Tämä korkea talo on keskiajalla toiminut kylää vartioneiden sotilaiden majoituksena. Saint Martin de Castillon sijaisee kukkalan laella. Kylää on joskus kauan sitten reunustaneet kiviset muuri. Vieläkin alimmaista katua reunustaa kivinen muuri. Kylän alaosa oli keskiajalla  nimeltään Saint Martin ja Castillon nimi on myöhemmin yhdistetty lisänimeksi kylään. Castillon nimi tulee linnasta ja alueesta, joka oli keskiaikana erillinen osa kylän ylimmässä osassa. 

Madame etunimeltään Francoise oli tarjonnut minulle useaankin kertaan apua tavaroiden kantamisessa. Madame oli usein talonsa ulkopuolella hoitamassa puutarhaa tai kissoja. Kylässä kuljeskeli monia kissoja. Suurin osa näistä kissoista oli hylättyjä. Madame Francoise on pitänyt  huolta kaikista hylätyistä kissoista ruokkimalla niitä jo viidentoista vuoden ajan. Tämän hän tekee omalla kustannuksellaan. Hän oli myös huolehtinut kissojen sterilisaatiosta, jonka eläinsuojelu yhdistys maksoi. Ranskassa on liian monta hylättyä kissaa, jotta eläinsuojeluyhdistykset voisivat ottaa kaikki kulkukissat huostaan. Jonkin aikaa eläinsuojeluyhditys avusti kissanruoan ostossa. Nykyään Madame Francoisella kuluu noin 300 euroa kuukaudessa kissojen ruokintaan. Hänellä on kolme omaa kissaa seuranaan. 

Mikä hölmöintä tässä kaikessa on se, että hylättyjen kissojen ruokkiminen ulkotiloissa ei ole sallittua, mutta hylkääminen taitaa olla. Rouva saakin kissojen ruokinnasta vastustusta.

Madame Francoise sukunimeltään Olive (Oliivi) kutsui minut ystävällisesti lauantai-illalliselle. 

Viikonpäivinä eri lähikylissä voi käydä toripäivänä ostoksilla. Lauantaina Aptin kaupungin kapeat kujat sekä kujien välissä ja reinoilla olevat aukiot muuttuvat valtavaksi markkina-alueeksi. Aptin lauantai tori on kuuluisa tarjonnaltaan ja kooltaan. Sieltä löytyy vihannekset, hedelmät, lihat, kalat, valmiiksi kaappigrillissä paikan päällä grillatut mehevät maalaiskanat. Juustoja, kuivattuja makkaroita, säilykkeitä. Kujien varsilla olevat kaupat ovat myös tuoneet tarjouksia kadun puolelle. Kukkakauppiaita, afrikkalaisia ja väliamerikan tuotteita. Taidetta, kankaita, oliivipuusta sorvattuja kulhoja ja kaikkea muuta. Tietenkin sieltä voi myös ostaa kenkiä tai vaatteita. Toisinaan jopa sängynrunkoja sekä patjoja. Monille lauantai aamu ja aamupäivä Aptin torilla on joka viikkoinen tapa käydä ruokaostoksilla. Vanhankaupungin laidalla on uudempien rakennusten alue. Sen kaduille ja aukioille on keskittynyt pohjoisafrikkalaisten eli marokko-, tunisia- ja algerialaisten torialue. Tarjolla on runsaasti hedelmiä, vihanneksia ja lihakauppias. Sieltä voi ostaa taateleita ja mausteita, pohjois afrikkalaisia kauneustuotteita ja vaatteita. Tunnelma ja puhekielikin on muutan askeleen päästä kapeilta kujilta muuttunut. Ei ihme, että monet pitävät Aptin torista niin paljon. Myöhemmin sain selville, että siellä kulkee myös tärkeimmät uutiset. Nimittäin naapurini puhelias mies oli jo Grand Ruen eräälle asukkaalle kertonut naapuriin muuttaneesta suomalaisesta naisesta.

 

                   Kylän kissa, joka mielellään tulee sisälle kyläilemään, jos ovi on jäänyt auki.

                 Eriväriset silmät omaava kissa kuuluu Marilynin ja Christopherin perheeseen.

Naapurissani asuu Philip. Tulin Philipin kanssa hyvin juttuun jo tavatessani hänet ensimmäisen kerran. Naapurini on minun pituiseni, harmaa hiuksisen tanakka mies yli 60 vuotias mies.  Philip oli tyttärensä ja tämän poikakaverin kanssa lastaamassa polttopuita kapealla kadulla olevasta autosta, kun ensi kertaa tapasimme. Auto on tyypillinen kylä auto. Sivut naarmuilla ja toinen sivupeili puuttui kokonaan. Philipillä on kolme tytärtä, joista keskimmäinen matkustelee paljon. Isä kertoi tyttären matkakokemuksista ja tytär oli jopa käynyt Suomessa. Philipiltä sain apua muutaman kaapin purkaamiseen. Hän myös auttoi minua kantamaan vanhat puulavat alas kattoterassilta. Lavoista hän pilkkoi polttopuita itselleen. Philip kutsui minut myös tutustumaan hänen pieneen taloonsa, jossa hän asustaa yksin.  Meillä on yhteinen väliseinätalomme ovat kiinni toisissaan. Philipin talo on myös kolmessa kerroksessa, mutta talossa on vain kolme pientä huonetta. Eteiseen oli ahdettu tilaa polttopuulle, minimaaliselle työpajalle oli annettu noin yksi neliö. Aivan ulko-oven sisäpuolella oli vielä moottoripyöräkin. 

Puhelias naapuri kertoi tekevänsä eläkkeen lisäksi hanttihommia. Hän oli työelämässään ollut ”Chauffaciste” eli lämmityslaitteiden asentaja. Sainkin häneltä apua pellettikaminani käyttöön, joka sijaitsee taloni keskikerroksessa. Philip avustaa Emmaus hyväntekeväisyys kierrätyskeskuksessa, jossa hänellä on oma osasto kierrätystavaroita, joita voitiin uudelleen käyttää korjaamiseen ja remonttiin. Hän ottikin ilomielin vastaan kaikki neljä keittiöiden yläkaappia, jotka yhdessä irrotimme, talossa oli ennestään suurikokoisia valaisimia, joita en tarvinnut, joten nekin lähti kierrätykseen. Neljä kappaletta baarituoleja, irtohyllyjä sekä maaleja lähti hän mukanaan. Philip antoi myös vinkkejä parhaimmista torikauppiaista. Jokaisella tuntui olevan omat suosikit joiden luona kukin kävi ostoksilla säännöllisesti. Viikonloppuisin Philipin naisystävä saapuu pienen koiransa kanssa kylään. 

Oma ostosten kuljetuskärrykassi mukana käyskentelin koko lauantai aamupäivän torin vilskeessä. Jo tammikuussa tapasimme Anun kanssa säilykkeiden myyjän, joka oli käynyt Helsingissä ja Porvoossa. Miehellä on tarjolla myyntikojussaan itse valmistettuja  säilykkeitä, joita on mukava ostaa tuliaisiksi muille tai kotiin vietäväksi. Pysähtyessäni ostamaan muutaman pateesäilykkseen, hän alkoi uudelleen muistella matkaansa talviseen Suomeen. Varsinkin Porvoo oli jäänyt hänen mieleensä. Tällä kertaa hän kertoi Porvoon ihanuuksista työtoverilleen. Pääsiäislauantaina esittelin hänelle aidon porvoolaisen. Mieheni on syntynyt porvoossa. 

Tasan kello kahdeksan helmikuun lauantai iltana koputin metallista oven kahvaa puuovea vasten. Hetken kuluttua jämeät avaimet kääntyivät ikivanhoissa lukoissa. Oven auetessa verhontakaa ilmeistyi tyylikäs Madame Fracoise, jolla oli hiukset nostettu nutturalle, korvissa keikkui värikkäät korvakorut ja huulet olivat kirkaan punaiseksi ehostetut. Tyylikkäästi puettu Fracoise johdatti minut keittiöön. Keittiössä minut esiteltiin pöydän toisella puolella olevalle pariskunnalle. Nainen nimeltään Marilyn oli tummahiuksinen ja hänen harmaatukkainen miehensä esiteltiin minulle Christopheriksi. Pariskunta asuu myös Grand Ruellä minun ja Francoicen talojen puolivälissä. 

Aperitiivin jälkeen tarjottiin juustokohokas ja vihreää salaattia. Jälkiruoaksi oli "Tarte de Tatin", omena piirasta. Siitä sain vielä osan kotiinkin vietäväksi. Keittiö oli kodikas vaikka hieman viileä. Viileys kaikissa vanhoissa rakennuksissa talviaikaan on normaalia. Keittiössä oli valokuva, josta totesin Madame Francoisin olevan kokki tai "chef de cuisine". Todellakin juustokohokas oli maukas ja onnistunut. Kohokas on helppo valmistaa, mutta sen kypsyttäminen vaatii taitoja. Useimmiten uunista otettu kohokas lässähtää ja silloin sen kuohkeus katoaa. 

Oli todella mukava tutustua kylän asukkaisiin ja osa keskustelusta koski taloni alakerran vanhaa myllyä. Olin jo aiemmin kunnantoimistolla käydessäni kysellyt myllyn toiminnan ajankohdasta. Kenelläkään ei oikein ollut siitä varmaa tietoa. Aptissa sijaitsevasta kirjakaupasta löysin kirjan, jossa mylly mainittiin ja siitä oli muutama valokuva ajasta jolloin se ei enää ollut toiminnassa. Illan päätteeksi kuljin samaa matkaa Marilynin ja Christopherin kanssa kotiin. Heidän talonsaan taitaa olla neljä kerrosta. Talo sijaitsee Grand Ruen ja pienen alas johtavan kadun kulmassa. Talon alakerrassa näytti olevan oma sisäänkäynti kellariin kapean kadun puolelta. 

Sunnuntai iltapäiväksi olin sopinut Madame Francoisen kanssa kävelyretkestä. Heti kello kahden jälkeen nousimme pysäköintialueelta kylän reunaa pitkin vievälle polulle. Maastossa kävelyreittejä on paljon ja osa on hyvin merkattu. Paikoittain ohitimme yksittäisiä taloja. Reitin varrelta löytyy myös kivestä rakennettuja suippokärkisiä majoja. Aikoinaan kukkuloilla eläimiä paimentaneet ihmiset käyttivät niitä suojina. Rakennelman nimi ranskaksi "La Borie". Nämä antoivat suojaa kuumalta auringolta ja niissä eväät säilyivät viileässä. Paimenet myös yöpyivät niissä. 

Nousimme jyrkkää polkua ylös. Kukkalan laella avautui tasanko, jossa oli viljelysmaita, sekä muutama asuintalo. Jatkoimme matkaa vanha jo edesmenneen kirsikkapuutarhan reunaa. Kapea hiekkatie johti Caseneuven kylään. Kuljimme kylän läpi ihastelen näkymää ja rakennuksia. Caseneuven toiselta laidalta johti tie kohti Saint Martinia. Saavuimme takaisin kylään sen toiselle laidalle. Mielyttävä kolmen tunnin kävely ja tutustuminen paremmin uuden tuttavuuteni kanssa. Olimme jossain vaihessa vaihtaneet teitittelyn sinutteluun. Tutustuin myös paremmin Francoisen elämään. Hän oli ollut naimississa kahdesti. Hänellä on yksi tytär ja hän oli jäänyt leskeksi. Ammattinaan hän oli harjoittanut antiikkikauppiaan ja kokin ammattia.

  Grand Ruen keskivälissä tapasimme miehen harjaamassa kapean käytävän portaita. Mies oli Francoisen tuttu. Reippaan näköinen noin nelikymppinen mies näytti meille miten oli joutunut katkaisemaan vanhan viikunapuun. Puu oli vallannut naapurin kivisenseinän sekä osaltaan pienen ja hyvin kapean takapihan. Takapihan seinässä oli kivillä umpeen muurattu ovi, joka oli aikoinaan ollut kulkureitti kylän kirkkoon. Mies kutsui meidät sisään taloonsa. Talo on pariskunnan loma-asunto. Jos minulla on omassa talossani vanha mylly, niin tässä talossa on joskus ollut kellarissa valtava leipäuuni. Kuljimme kapeita ja jyrkkiä portaita kellariin. Ensin avautui eteistila ja sitten yli kaksi metriä korkea pyöreä huone. Tämän huoneen katto oli muurattu kivillä niin, että katon keskikohta oli korkeampana, kuin reunat. Läpimittaa huoneella oli ainakin kolme metriä. Olin itsekin omistanut ennen suuren leipäuunin, mutta tämän kaltaista rakennelmaa en ollut ennen nähnyt. Tilaan oli rakennettu kylpyhuone. Siellä oli jopa kylpyamme entisessä leipäuunissa. 

Kapea kuja, joka aikoinaan vei kirkkoon toimii nyt takapihana.

Sieltä poistettiin kertomani viikunapuu.

Niin kuin tapana Ranskassa on, jos astut kynnyksen yli tarjotaan sinulle juotavaa. Olimme juuri tulleet kävelyltä, joten janon vuoksi päädyimme poikkeuksellisesti juomaan vain vettä. 

Tähän pariskuntaan tarkemmin tutustuessani selvisi, myös ”torijuorut” suomalaisesta naisesta naapurissa. Marseillesta kotoisin olevan ja nykyään työnsä vuoksi Pariisin ulkopuolella asuvan pariskunnan rento ja ystävällinen meininki ilahdutti minua.  Mies oli tavannut Philipin torilla, joka oli kertonut naapuriinsa asettuneesta suomalaisesta. Ah olin jo osaa kylän juoruja. Tunsin oloni todella mukavaksi. 

               Näkymä talon terassilta, jossa on kellarissa kylpyhuone entisessä leipäuunissa

Oi kuinka olinkaan kaivannut aitoa ranskalaista kyläelämää. Kaikki tervehtivät toisiaan. Ties kuinka monta henkilö viikon aikana tarjosi minulle apua kantaessani muuttotavaroita. 

Tutustuin paikalliseen kyläkauppaan, pieneen supermarkettiin, joka toimii myös postina. 

Kylän baari/ravintolaan en vielä ole ehtinyt. Aivan kylän huipulla on vanha kappeli, jossa toimii kirjasto, johon täytyy tutustua myöhemmin. Siellä on myös näyttelyosasto. 

Kylää johtaa naispormestari, jonka luona kävin esittäytymässä. Tumma lyhyt ja kiharahiuksinen pormestari oli mielestäni hieman kylmänkiskoinen ja turhan tärkeä.  Hänen sihteerinsä, joka itsekin oli muuttanut kylään vasta vuosi sitten Bretagnesta tuntui paljon mukavammalta. Saint Martinissa asuu tarpeeksi perheitä, jotta siellä voi toimia paikallinen koulu. 

Näin talven ja kevään rajalla kylä tuntuu todella rauhalliselta. Oletan, että osa kylän taloista on loma-asuntoja. Sen tunnistaa suljettuina pysyvistä ikkunaluukuista.

Ennen kotiinpaluni alkua helmikuun lopulla tapasin Madame Francoisin kautta Monsieur Jean Yvesin. Tämä hurmaava harmaa hiuksinen hieman vatsakas mies on oikea aarre. Kun hän tapasi minut ensimmäistä kertaa, hän katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi ”aaah mais c’est la madame remorgue” ” Oi mutta tässähän on rouva peräkärry”. Olin muutaman kerran nähnyt Monsieurin ajavan autollaan. Peräkärryni kahdeksi viikoksi pysäköity aivan hänen talonsa vierustalle. 

Monsieur Jean Yves kävi kanssani läpi koko taloni ja yhdessä katsoimme, mitä minun pitäisi vielä lisätä taloon ja kuinka monta valaisinta haluaisin vaihtaa. Nimittäin hänellä oli mielessään nuori kylässä asuva sähkömies, joka voisi tehdä kaikki tarvittavat työt. Niinpä sovimme, että ilmoitan koska, olen tulossa uudelleen, jotta sähkömies voisi tulla paikalle ja tehdä tarjouksen. 

Suurin osa helmikuun ajanvietostani meni uuden kotini sisustamiseen. Tammikuussa olin jättänyt yhdet talon avaimet kiiteistövälittäjälle Madame Ryckille. Hän oli käynyt katon korjaajan kanssa katsastamassa katossa olevaa ongelmaa, josta jo aikaisemmassa postauksessa olen kirjoittanut. 

Avaimet olivat vielä Madame Rycksillä. Soitin hänelle ja ensin hän ehdotti tapaamista kahvilassa Aptissa. Päädyimme kuitenkin hänen ehdotukseensa tavata lounasaikaan ja nauttia yhteinen lounas. Kaunispiirteinen, pitkätukkainen kurvikas Audrey Ryck saapui hieman myöhässä. Päädyimme yhteen hänen mieliravintolaansa lounaalle. Mon Cousin Alphonse ravintola (serkkuni Alphonse) sijaitsee Aptissa. Suosittu ravintola on aina täynnä, mutta meillä oli tuuria ja saimme pöydän. Ranskalainen lounasaika ei mene ohi vartissa eikä puolessa tunnissakaan. Oli mukavaa tutustua paremmin tähän minua nuorempaan kolmen lapsen äitiin, jolla oli erikoinen tausta. 

Ranskalaiset vanhemmat,  äiti oli arkeologi ja isä lakimies. Äiti oli synnyttänyt pikku Audreyn työskennellessään Syyriassa hieman yli neljäkymmentä vuotta sitten. Vaikka vanhemmat olivat täysin ranskalaisia ja heillä oli aina ollut Ranskan passit oli Audreyn syntymämaa evännyt häneltä maahan pääsyjä. Yhdysvaltoihin hänelle ei annettu viisumia, ja monet muutkin valtiot hylkäsivät madamen vain siksi, että hän oli syntynyt Syyriassa. Madamen isä oli perustanut lakitoimiston Dubaihin silloin, kun se vielä oli pelkkä ”kalastajakylä”. Audrey oli lukenut lakia isänsä tapaan. Hän työskenteli useita vuosia Dubaissa varmistaen, että siellä työskentelevät naimisissa olevilla naisilla oli mahdollisuus oman testamentin tekoon. Hurja nainen miesten maailmassa. Avioiduttuaan tämä Aptista kotoisin oleva rouva synnytti kaikki lapsensa Ranskassa varmistaakseen heille helpommat matkustusolosuhteet. Nykyään Madame Audrey asuu Roussillonin kylän ulkopuolella, jossa hänellä on kiinteistövälitystoimisto. Juttelimme myös katonkorjauksesta. Kerroin miten mukavaa oli kuulla Monsieur Clouveten eteläisen ranskalaista korostusta hänen puhuessaan. Puheessa oli aurinkoa ja etelän sutjakkuutta. Madame korosti kuinka tärkeä Monsieur Clouvet oli hänelle, sillä luotettavaa ja ammattitaitoista katonkorjaajaa ei ollut helposti saatavilla. Madame tarjosi minulle lounaan ja sovimme, että jonain kertana tulen tapaamaan häntä Roussillionissa. 

Aah Madame Mireille pure soleil. Pääsiäisenä minulla ei vielä ollut henkilöä, joka voisi ylläpitää talon puhtautta ja valmistaa yläkerran asunnon niin, että se olisi valmis ottamaan vastaan uudet yöpyjät. Tarkoitukseni on järjestää neljälle naiselle kerrallaan matkakokemus ranskalaiseen kulttuuriin ja tarjota sitä kaikkea mitä Luberonin alueelta löytyy. Sitten niinä hetkinä, kun en itse ole paikalla yläkerran asunnon vuokraan kahdeksi yöksi, viikoksi tai jopa kahdeksi kerrallaan. Siihen tarvitsen luotettavan mukavan henkilön, jonka kanssa tulisin hyvin toimeen. 

Francoise osoittautui taas kerran oikeaksi helmeksi. Aivan viimeisellä päivällä sain kuulla, että lähelläni asuu Madame Mireille, joka siivoaa ja ylläpitää kaikkea tärkeää asunnonvuokrauksen suhteen. 

Saman tien avonaisen ulko-oveni takaa kurkisti vähän yli kuusikymmpinen tummahiuksinen hymyilevä nainen. Näytin hänelle koko taloni, mutta tarkemmin kävimme läpi kaikki ne kohdat joista pitäisi pitää huolta, jokaisen vuokraus kerran jälkeen. Madamen kommetenteista huomasin, että hän oli työskennellyt samassa asemassa ennenkin. Eläkkeellä oleva rouva oli kotoisin Marseillesta, mutta oli muuttanut Saint Martiniin vasta eläkkeelle jäätyään. Hänen siskonsa asui kylässä. Madame Mireillen aurinkoisuus varmaan johtuu sitä, että hänen isänsä oli kotoisin Korsikasta ja äiti oli espanjalainen. Hyväntuulisuus ja iloisuus loisti hänen kasvoiltaan. 

                                             Madame Myreillen koti sijaitsee kulman takana

Jo pelkästään Saint Martin de Castillon kylästä minulle tuli hyvä tunne. Sitä on tämän jälkeen lisännyt henkilöt,  joita olen tavannut muutamien viikkojen aikana. Talostani pidetään huolta, sillä aikaa, kun olen Suomessa. Sinun kaupat on tehty Francoisen, Mireillen ja Jean Yvesin kanssa. Heillä jokaisella on avaimet kotiini.