Ajatukset vie etelään
Kylmänä pakkaspäivänä istun takkatulen ääressä ja valoa luo monet kynttilät sekä taivaalla täysikuu. Talvi on asettumassa Luberoniin, vain hitaammin, kuin täällä pohjoisessa. Kaipaan kesää ja sen lämpöä. Ajatukseni vievät minut loppukesän tapahtumiin Saint Martin de Castillonin kylään. Koko syksyn ajan on ollut mielessä kirjoittaa elokuun näyttelymatkastani, mutta keramiikkastudion muutto ja työt ovat vieneet suurimman osan ajastani.
Kappeli tyhjänä
Elokuussa piisasi Saint Martinissa lämpöä, kun saavuimme sinne Anun kanssa Suomesta autolla pystyttämään keramiikka- ja taidenäyttelyäni. Historiallinen restauroitu pieni kappeli, jossa näyttely pidettiin sijaitsi aivan kylän sydämessä Bar de la Fontainen vieressä. Näyttelyni pystytys piti tapahtua sunnuntaina, mutta tavalliseen ranskalaiseen tapaan, en saanut tilaamani pöytiä kunnantoimistolta, kuin vasta maanantai aamuna. Maanantaina iltapäivällä kaikki alkoi olla valmista. Keramiikkaesineet olivat löytäneet oman paikan samoin taulut, joita olimme asetelleet seinille. Pieni kappeli toimi hyvin.
Iltapäivällä kylä oli rauhallinen, sillä lämpö alkoi kohota jo aamupäivästä kohti 36 astetta. Kappelin kiviset seinät eivät pystyneet pitämään viileyttä sisäpuolella auringon paahtaessa suoraan etuseinälle. Kyläläiset ja turistit alkoivat ilmestyä kodeistaan näkyviin vasta illalla, kun kylän paikallinen uimala sulkeutui. Ystäväni Mireille oli paahtunut tumman ruskeaksi kesän aikana. Iloinen säteilevä Mireille tuli tervehtimään meitä kulkiessaan uimalasta kohti kotiaan. Mireillen hersyvä nauru ja aurinkoinen olemus oli kuulunut jo ennen, kuin hän itse tuli näkyviin.
Illalla pidin näyttelyn avajaiset, jonne olin kutsunut muutamia tuntemani henkilöitä. Mme Gregoire, näyttelyn järjestäjä saapui onnittelemaan minua kauniisti asetellusta näyttelystä. Hän oli kutsunut mukaan kylän kunnanvaltuuston henkilöitä. Minä olin kutsunut ystäväni Madame Oliven ja Mireillen. Olin jo aikaisemmin sopinut Bar de la Fontainen yrittäjän kanssa, että ostan heiltä viiniä ja saan tarjoiluun viinilasit. Pientä suolaista naposteltavaa löytyi kylän kaupasta. Sitä mukaa, kun viiniä juotiin hain lisää baarista. Loppu illan vietimmekin baarissa tuttujen kesken.
Tiistain vietin aamupäivän Anun kanssa kappelissa. Kuumuus vain yltyi. Keksimme kastaa ohuet huivit vedellä ja pitää niitä hartioilla, jotta saisimme hieman viilennystä 38 asteen lämmössä. Ohuet huivit kuivuivat hetkessä. Meille ei edes ruoka maistunut. Lounasajan vietimme kotini viileässä tilassa. Illansuussa menimme takaisin näyttelytilaan. Baarissa tuntui olevan parempi meno joten Anu ja minä siirryimme baarin puolelle aivan terassin reunalle, josta oli näkymä kappelin ovelle.
Madame Olive oli saapunut hieman aikaisemmin ja varannut meille nurkkapöydän. Tilasimme kannullisen rosé viiniä. Madame Oliven tuttuja alkoi saapua baariin, joten teimme Anun kanssa uusia tuttavuuksia.
Keskiviikko aamuna ajoin Anun Marseille lentokentälle, josta hän lensi Pariisin kautta takaisin Suomeen. Elokuun lopun viettäisin yksin. Pidin näyttelyni auki iltapäivisin vasta kello viisi alkaen. Päiväsaikaan kylä oli aivan tyhjä. Talojen ikkunaluukut pysyivät päivin visusti kiinni, jotta talojen sisällä pysyisi jonkinlainen viileys. Tässä viileys tarkoitti 25 astetta. Illan vietin Madame Oliven,( etunimeltään Francoise) kanssa kotini kattoterassilla nauttien pientä suolaista sekä kylmää paikallista viiniä. Francoise kertoi minulle omasta elämästään. Hän oli ollut leski jo yli kymmenen vuoden ajan. Francoise on gourmet chef ja hän on työskennellyt vuosia Sveitsissä yksityiselle taloudelle. Hän on myös ollut nuoruudessaan harjoittelemassa kuuluisien ranskalaisten keittiömestareiden luona. Vielä yli 70 vuotiaana tämä tyylikäs hoikka nainen tarjoaa keittötaitojaan yksityisille kansainvälisille lomalaisille Luberonin alueella.
Päivät hoitelin Ranskan kotiani ja iltapäivän loppupuolella laskeuduin alas kylän keskustaan.
Oli mukavaa tavata muita paikallisia taiteilijoita. Heidän mielestään keramiikkani oli todella yksilöllistä ja maalaustekniikkani tuntui kiinnostavan heitä. Jo muutaman kerran oli Monsieur Jean Pierre kylän asukas ja hänen siskonsa käyneet ostamassa useita keramiikkaesineitä.
Kylän yläosan suuremmassa kappelissa oli samaan aikaan taidenäyttely. Taiteilijan olin tavannut oman näyttelyni avajaisissa sekä hänen vaimonsa. Sain monsieur Jean Pierre kutsun lauantai illan päivälliselle, johon saapuisi myös tämä toinen taiteilija sekä muita hänen ystäviään. Jean Pierren talo sijaitsee kylän ylimmässä osassa. Talon ikkunoista avautuu näkymä alapuolella olevan kylään ja sitä ympäröivään Luberonin vuoristoon.
Torstai iltanakaan en ollut yksin. Francoise oli kutsunut minut, Marilynin ja Pitoun syömään päivällistä. Olin jo aikaisemmin tutustunut lähellä taloani asuvaan pariskuntaan. Heidän musta kissansa, jonka silmät olivat eri sävyisiä yritti aina tulla sisään talooni. Pidin päiväsaikaan ulko-ovea auki vain metalli portti suljettuna. Minun piti kuitenkin laittaa portin alaosaan laudat suojaksi, jotta ei kissa tulisi sisälle. Parina aamuna olin nähnyt kissan kulkevan kattoterassini reunalla, joten nyt ymmärsin, että terassin ovi kannatti pitää kiinni, jos en ollut paikalla. Kerroin Marilynille heidän kissan seikkailuista. Sain vahvistuksen siitä, että kissa tuntuu nauttivan kaikista naapurien taloista, jos vain pääsee sisälle.
Ilta sujui Francoisen maukkaan aterian, keskustelun ja tietenkin hyvän viinin merkeissä.
Kun tammikuussa allekirjoitin taloni kauppakirjat kertoi myyjä, että lähinaapurissa asuu mies, joka on kirjoittanut kylästä kirjan. Löysin Aptin keskustan kirjakaupasta viimeisen myynnissä olevan kirjan. Kirja on enemmänkin tietokirja Saint Martinin historiasta, mutta samalla myös Luberonin historiallisesta elämäntavasta. Sattumalta kohtasin kirjailijan kotikadullamme. Kuumuus ja vanhuus rasittivat Monsieur Fulconisen kulkua. Hänen poikansa auttoi isäänsä levähtämään hetken aivan lähellä minun taloani. Poika oli perheineen lomalla Saint Martinissa vanhempiensa luona. Kuultuaan minun puhuvan sujuvaa ranskaa vanha herra sanoi, että en ole suomalainen vaan ranskalainen. Monsieur Fulconis ja hänen poikansa olivat avustaneet pikkukappelin restauroinnissa ja heidän nimensä olivat laatassa, joka oli kappelin seinässä. Myöhemmin viikolla sain kutsun Monsiuer Fulconisen kotiin, jonne hänen poikansa oli minut kutsunut. Minulla oli painava tietokirja mukana, johon sain kirjailijan omistuskirjoituksen.
Vanha herra istui hämärässä olohuoneessa, jossa ikkunaluukut olivat suljettu kuumuuden vuoksi. Lasivitriinissä oli erilaisia muistoesineitä ja nyt niiden joukossa minun keraaminen viikunalehti, jonka poika oli ostanut näyttelystä. Vanha herra totesi, että ranskankieleni oli hyvää ja sujuvaa. Joten hän ilmoitti, että en ole suomalainen vaan ranskalainen. Sitten hän päätti siunata minut Isän eli hänen itsensä, Pojan hänen poikansa ja Pyhänhengen nimeen, joka leijaili siinä meidän ympärillä, minut aidoksi ranskalaiseksi. Mikä suuri kunnianosoitus vanhalta mieheltä.
Omistuskirjoitus
Näyttelyni sujui mukavasti perjantai iltäpäivällä. Olimme Francoisen kanssa sopineet, että syömme kylän baarissa, jossa perjantaisin on pizza ilta. Nyt elokuun lopussa turistit ja lomalaiset tekivät lähtöään ja löysimme helpommin tilaa baarin terassilta. Terassia oli levitetty toiselle puolelle katua sekä kylän aukion reunalle baarin päätyseinän jatkoksi. Nyt tunsin jo puolet baarin asiakkaista, kaikki kyläläisiä, joita tervehdimme Francoisen kanssa. Lämmin ilta sujui mukavasti pizzan ja muutaman rosé viini kannullisen kera.
Kuumuus ei hellittänyt edes lauantaina, kun aamulla ajoin Aptin torille ostoksille. Keskellä kaupunkia oli supermarketin parkkipaikalla päivällä 43 astetta, eikä minkäänlaista tuulen virettä.
Tein iltapäivän aikana järjestelyjä paluu matkaani varten. Vielä en ihan tarkkaan tiennyt minä päivänä saapuisin Suomeen. Näyttelyni oli vielä auki keskiviikkoon saakka ja sitten torstaina pakkasin autooni kaikki loput keramiikkaesineet ja taulut. Lähtö olisi vasta sunnuntai aamuna.
Yläkerran asuntoni oli varattu lauantaina kahdelle pariskunnalle, jotka tulivat hääjuhlaan kylän lähistölle. Tällä kertaa itse hoidin yläkerran siivouksen vieraita varten, sillä Mireille oli lähtenyt siskonsa kanssa lomalle.
Mireille oli koko kesän huolehtinut asuntoni vieraista.
Sunnuntaina minulla oli auto pakattu täyteen ja olin valmis lähtemään matkalle heti vieraiden lähdön jälkeen. Matka kohti Suomea alkoi.
Kommentit
Lähetä kommentti